22. joulukuuta 2023

Normitietoisuus lisää yhdenvertaisuutta


 

Yhteiskunnassamme on paljon erilaisia normeja eli valmiita, tavalliseksi miellettyjä oletuksia, joiden mukaan valtaosan oletetaan elävän. Jos sattuu olemaan jotenkin normeista ja ihanteista poikkeava, on heti sosioekonomisesti alempana kuin muut.

Normeista poikkeavien karu kohtelu näkyy parhaiten peruskoulussa. Lapset käyttävät toisiaan kohtaan henkistä väkivaltaa, mm. syrjintää, nimittelyä, uhkailua, pilkkaamista, vähättelyä. Joskus väkivalta voi olla fyysistä, tönimistä, lyömistä, puremista ja jopa puukotuksia. Kaikkea tätä kutsutaan edelleen vähätellen koulukiusaamiseksi. Kyse on puhtaasta väkivallasta. Koulumaailmassa näkyy hyvin myös köyhien ja rikkaiden väliset luokkaerot, joita ei voida sivuuttaa, kun puhutaan normeista. 

Aikuiset osaavat piilottaa eriarvoisen kohtelun. Se on salakavalaa ja siihen puuttuminen on vaikeampaa. Monet aikuisista ovat tässä asiassa pahempia kuin nuoret ja lapset. He käyttävät mm. henkistä, fyysistä, taloudellista, psyykkistä ja hengellistä väkivaltaa. Se kuitataan usein olankohautuksella kuin kyse olisi asiasta, jolle ei mahda mitään, vaikka peruskäytöstavat ovat kaikkien opittavissa. 

Normit ovat yhteiskunnallisia oletuksia ja odotuksia siitä, mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä, ”normaalina” tai ideaalina tietyssä tilanteessa tai asiayhteydessä. Normeilla on valtaa. Ne voivat olla tiedostettuja tai tiedostamattomia. Niissä on usein kyse esimerkiksi siitä, miltä ihmisen tulee näyttää tai miten hänen tulee toimia. Normit ovat sidoksissa aikaan ja paikkaan, jossa olemme kasvaneet tai jossa elämme. Normit elävät ja voivat vaihdella paljonkin eri ihmisryhmien välillä.  

Erilaisia normeja ja ihanteita, joiden mukaan ihmisten oletetaan usein elävän on monia. Voidakseen puuttua niihin tai rikkoa niitä, pitää opetella olemaan normitietoinen. Joskus käytetään sanaa normikriittinen. 

Normitietoisuudella tarkoitetaan tietoisuutta niistä yhteiskunnallisista normeista, jotka ohjaavat esimerkiksi arvostusten ja käsitysten muodostumista. Normitietoisuuden avulla voidaan tehdä näkyväksi ja analysoida tällaisia normeja ja niiden vaikutuksia esimerkiksi yhteiskunnassa, kouluissa tai työpaikoilla. 

Erilaisia normeja Suomessa 

Vammattomuusnormi tarkoittaa oletusta, jonka mukaan vammainen ihminen on vammattomia tai toimintakykyisiä huonompi. Monet kohtaavat vammaisen ensisijaisesti vamman kautta ja sivuuttavat vammaisen puhumalla tälle kuin lapselle tai puhumalla vain mahdolliselle avustajalle. 

Heteronormi tarkoittaa normia, jonka mukaan ihmisten oletetaan jakautuvan kahteen toisilleen vastakkaiseen ja toisiinsa vetoa tuntevaan sukupuoleen, naisiin ja miehiin. Tämän ajattelutavan seurauksena heteroseksuaalisuus nähdään muita seksuaalisia suuntautumisia normaalimpana, luonnollisempana ja toivotumpana. 

Valkoisuusnormi tarkoittaa oletusta, että valtaosa ihmisistä olisi valkoihoisia. Tämä tekee etnisiin vähemmistöihin kuuluvista rasismin ja syrjinnän kohteita. Valkoihoisia ihmisiä ei syrjitä esimerkiksi työnhaussa eikä heille puhuta automaattisesti englantia. 

Allonormi tarkoittaa oletusta, jonka mukaan kaikki ovat kiinnostuneita seksistä ja haluavat harrastaa sitä yksin tai kumppanin kanssa. Osa aseksuaaleista harrastaa seksiä. 

Binäärinormi tarkoittaa oletusta, että kaikki ovat joko miehiä tai naisia. Tämä oletus on loukkaava sukupuolivähemmistöjä kohtaan ja sulkee heidät ulos mm. tilastoista. Suomen laki syrjii sukupuolivähemmistöjä, koska juridisia sukupuolia on vain kaksi. Sukupuoli on todellisuudessa paljon moninaisempi asia kuin millaisena moni vanhan tiedon omaksunut sen ymmärtää. 

Keskiluokkaisuusnormi tarkoittaa normia, jonka mukaan valtaosa suomalaisista on keski- tai hyvätuloisia ja täten etuoikeutettuja. 

Kehonormit tarkoittavat oletuksia, jonka mukaan feminiiniset piirteet ovat tytöillä ja maskuliiniset pojilla. Tähän liittyy lisäksi oletukset mm. tyttöjen ja poikien väreistä ja vaatteista, käytöksestä jne. 

Ydinperhenormi tarkoittaa oletusta siitä, että lähtökohtaisesti kaikkien perheessä olisi isä, äiti ja lapset. Plus muut sukulaiset kuten isovanhemmat ja vanhempien sisarukset. Nykyään perhemuotoja on monia erilaisia, mm. sateenkaariperheitä ja yhden vanhemman perheitä on enemmän. Lisäksi Suomessakin on lapsia, joilla ei ole omaa perhettä ollenkaan. 

Yksiavioisuusnormi tarkoittaa oletusta, jonka mukaan valtaosa ihmisistä olisi suhteessa vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Tästä poikkeavia kutsutaan polyamorisiksi tai monisuhteisiksi. 

Avioliittonormi tarkoittaa oletusta, jonka mukaan kaikki haluaisivat edetä esimerkiksi kihloista avioliittoon. 

Normit altistavat moniperusteiselle syrjinnälle

Erilaiset oletukset altistavat ihmisen syrjinnälle. Joskus se voi olla moniperusteista mikäli ihminen kuuluu useampaan vähemmistöryhmään. Moniperusteisesta syrjinnästä on kyse, jos ihminen joutuu syrjityksi samassa tilanteessa useammalla eri syrjintäperusteella tai eri perusteilla eri tilanteissa. Välttämättä yksi tekijä ei edes yksinään selitä syrjinnän olemassaoloa. Syrjinnän poistamiseksi tarvitaan usein sukupuolen ohella myös muiden tekijöiden, kuten rodullistamisen, hetero- tai cisnormatiivisuuden tai toimintakykyerojen tarkastelua.

Suomessa perustuslaki sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaki kieltävät ihmisen syrjinnän sukupuolen, iän, ulkonäön, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, kielen, vakaumuksen, mielipiteen, vammaisuuden, terveydentilan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Suomi rikkoo ihmisoikeuksia jatkuvasti jättämällä mm. sukupuolivähemmistöt näkymättömiin lain silmissä. Heitä ei lain mukaan ole edes olemassa.

Syrjintä on kiellettyä riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi lain mukaan syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.

16. joulukuuta 2023

Sukupuolineutraali wc on kaikille

Helsingin Sanomat uutisoi torstaina 14.12. tutkijaprofessori Anna Rotkirchin näkemyksistä sukupuolineutraaleihin vessoihin sen jälkeen, kun poliisi tiedotti raiskausepäilystä koulun tiloissa Ylitorniossa. Rotkirch puhui jutussa hyvin asenteellisesti ja kaiken lisäksi virheellisesti. Vessa jossa epäilty raiskaus tehtiin, ei ollut sukupuolineutraali vaan sukupuolitettu, joten unisex-vessojen nostaminen esiin oli epärelevanttia ja asiatonta. Hän käytti raiskausta kimmokkeena tuoda oma inhonsa yhdenvertaisuutta lisääviä unisex-vessoja kohtaan kaikkien tietoon. Rotkirchin binäärisestä puhetavasta huomaa, ettei hän ymmärrä sukupuolen moninaisuutta tai sukupuolittamattomien wc-tilojen tarpeellisuutta. Lisäksi hän vähättelee naisia ja tyttöjä puhumalla "heikomman sukupuolen toiveista".

Rotkirch sulkee ulos sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, jotka mitenkään naisia vähättelemättä, kohtaavat vielä monipuolisempia uhkia sukupuolestaan johtuen.

Huoli omasta turvallisuudesta wc-tiloissa on vakava asia, johon tulee hakea rakentavia ratkaisuja ilman, että itse wc-tiloja vastaan ryhdytään käymään taistelua. Ei tule myöskään unohtaa, että sukupuolineutraalit vessat ovat lähtökohtaisesti lähes aina hyvin toimivia ja turvallisia tiloja. Hyvä esimerkki tällaisesta tilasta on Helsingin keskuskirjasto Oodin wc-tilat.

Suomessa tasa-arvolaki kieltää eriarvoisen kohtelun sukupuolen, sukupuoli-ilmaisun tai sukupuoli-identiteetin perusteella – kaikilla tulee siis olla yhtäläinen oikeus wc-tilojen käyttöön. Tämän toteutuminen edellyttää sukupuolineutraalien wc-tilojen lisäämistä tai sukupuolitettujen tilojen muuttamisen sukupuolineutraaleiksi.

Aiheeseen liittyen Vantaalla ja Porissa tehtiin tammikuussa kuntalaisaloitteet, joissa esitettiin, että kaupungin tiloissa ja palveluissa mahdollistetaan sukupuolittamattomia wc-tiloja. Lisäksi kaupungin tulee laatia alueellaan toimiville yrityksille ja työpaikoille ohjeistus ja suositus sukupuolittamattomien wc-tilojen mahdollistamisesta.

Kaikki henkilöt eivät ole yksiselitteisesti miehiä tai naisia – heille sopivia wc-tiloja ei ole yleensä tarjolla lainkaan. Sukupuolittamaton wc on tila, jossa voi käydä kuka tahansa sukupuolesta riippumatta ja sillä otetaan huomioon vähemmistöihin kuuluvat. Julkisten vessojen olisi syytä olla sukupuolittamattomia, jotta vähemmistöihin kuuluvien ei tarvitsisi miettiä, voiko sinne mennä. Sukupuolittamattomat wc-tilat helpottavat muun muassa lasten ja vanhempien asiointia vessoissa.

Tämä on yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeuskysymyksen lisäksi saavutettavuus- ja esteettömyyskysymys. Sukupuolineutraali vessa ei sulje pois sukupuolitettuja vessatiloja vaan tulisi niiden rinnalle mikäli se on mahdollista niin, ettei sukupuolineutraali vessa tarkoita esimerkiksi inva-vessaa, jolla on jo oma käyttäjäkuntansa, jonka käytölle sen on oltava vapaa. Muutoin sukupuolitetuista vessatiloista tulisi automaattisesti sukupuolineutraaleja.

Jokaisesta sukupuolittamattomasta wc-tilasta tulisi löytyä roskikset sekä maksuttomia kuukautissuojia, sillä niihin ei välttämättä kaikilla tarvitsevilla ole varaa tai niitä ei ole mukana.

Sukupuolittamattomassa vessassa voivat asioida kaikki. Se ei vie mitään keneltäkään pois vaan on helpotus kaikille.

Akira Siivonen ja Jiri Mäntysalo - Punaisen sateenkaaren aktivistit

6. joulukuuta 2023

Punainen sateenkaari itsenäisyyspäivänä: Minkälainen on Suomi 2023?

Minkälainen on Suomi 2023?

Orpon ja Purran sinimusta äärioikeistohallitus rellestää ja kylvää tuhon siemeniä: Leikkaukset kohdistuvat lapsiin, köyhiin, koulutukseen, hyvinvointiin ja kulttuuriin. Työläisten oikeuksia heikennetään ja rikkaita suojellaan monin erilaisin toimin. Eriarvoisuus kasvaa ja syvenee.

Viimeisiä luonnonmetsiä hakataan suojelemisen sijaan. Luonnonvaraisia eläimiä vainotaan, ei suinkaan suojella. Kaikkea tätä luonnosta vieraantumista perustellaan kannanhoidolla.

USA:n ote Suomesta on tiukempi kuin koskaan ja se voi vielä kiristyä. Hallitus on allekirjoittamassa alueluovutuksia USA:n sotilastukikohdiksi myöntävää sopimusta 18.12., joka mahdollistaa ihmisoikeusloukkauksien tapahtumisen tukikohdissa. Suomen tuomiovalta ei ulottuisi välttämättä edes USA:n joukkojen syyllistyttyä seksuaali- ja väkivaltarikoksiin.

Me elämme tiiviisti menneessä. Kuvittelemme itsenäisyytemme olleen sotien saavutus. Talvisotaa romantisoidaan, vaikka itsenäisyys vahvistui Leninin kansallisuuspolitiikasta, joka tukeutui ajatukseen kansojen itsemääräämisoikeudesta.

Vapaus, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Kaikki arvoja, joita ei Suomessa ole, sillä ne on joko myyty aikoja sitten tai niitä ei ole vielä koskaan ollutkaan. Suomi on maa, joka ei tunnista sukupuolen moninaisuutta. Jossa ei voi olla oma itsensä avoimesti turvallisuussyistä. Jossa perheellistyminen on monen kohdalla vain haave. Jossa militarismia perustellaan pelolla ja itsepuolustuksella. Jossa natseja suojellaan kaduilla ja eduskunnassa. Jossa uskonto ja humanitaarisuus ovat kasvavassa määrin napit vastakkain. Jossa uskonto ja uskonnonvapaus voidaan kerta toisensa jälkeen valjastaa aseiksi kaikkea uutta kohtaan, mikä ei sovi omaan ajatusmaailmaan, jopa muita uskontoja vastaan. Uskonnolla voidaan perustella tappamista, alistamista, raiskauksia ja kaikkea muuta hirveää. Mutta uskonto ei tee mitään noista. Ihmiset tekevät.

Joka rahoittaa kansanmurhaa. Joka sulkee rajansa turvallisuuteen vedoten, ja rikkoo kansainvälisiä sopimuksia yksi toisensa perään. Joka syventää ihmisten ahdinkoa sen sijaan, että kaventaisi tai poistaisi sitä.

Suurpääoman ja sotapolitiikan liitoille on vaihtoehtoja. Se tarkoittaa työtä rauhan, ympäristön, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin eteen. Se tarkoittaa antifasistista, solidaarisempaa politiikkaa sekä kansainvälisen yhteistyön vahvistamista.

8. marraskuuta 2023

Aborttioikeus turvattava!

Kristillisdemokraatit ehdottavat tällä hetkellä ympäri Suomen, että lääkäreiden tulisi voida uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten kieltäytyä tekemästä aborttia. Tätä ei voida sallia.

Perussuomalaisten nuorisojärjestö on kehottanut perussuomalaisia valtuutettuja tukemaan KD:n aloitteita, jotta abortin saamista voitaisiin vaikeuttaa tai tehdä siitä täysin mahdotonta jossain päin Suomea. Aloitteita on tehty mm. Kanta-Hämeen, Etelä-Karjalan sekä Satakunnan hyvinvointialueiden valtuustoissa.

Mikäli tämä kuulostaa tutulta, se johtuu siitä, että Yhdysvalloissa antigender -liike on pyrkinyt askel askeleelta muuttamaan aborttilainsäädäntöä synkempään suuntaan.

Joko persujen ja KD:n muisti on pelottavan huono tai sitten molempien politiikka ammentaa voimansa äärikonservatiivisesta, ihmisvihamielisestä ideologiasta, josta antigender -liike on esimerkki. Suomessa osa sitä liikettä on kirkon sisällä toimiva Aito Avioliitto ry. Eikä pidä unohtaa, että eräs lhbtiqa+ -ihmisiä avoimesti vihaava poliitikko on saanut ja ilomielin ottanut vastaan oikeusapua Yhdysvalloissa vihajärjestöksi julistetulta yhdistykseltä, joka on osa antigender -liikettä.

Ihmisoikeuksien tulee olla aina etusijalla. Oikeus hoitoon, omaan kehoon ja aborttiin on tärkeämpi kuin ihmisoikeuksien vastaiset uskonnolliset käsitykset. Hoitoa ei saa evätä keneltäkään uskontoon vedoten. Se on epäinhimillistä ja väärin.

Usein raskaudenkeskeytyksen tekee raskaana oleva itse ottamalla pillerin, jonka saa uuden lain myötä terveyskeskuslääkäriltä ilman pakollista sairaalakäyntiä tai pakkoa selittää syytä abortille. Mikäli tarvitaan kaavinta, sen tekee gynekologi.

Abortti on ihmisoikeus eivätkä ihmisoikeudet koskaan ole jaettavissa tai omantunnonkysymys.

Lapsenoikeuksien puolesta huutavia kristillisdemokraatteja ja muita äärikonservatiivisia voimia kiinnostaa lapsenoikeudet tasan niin kauan kuin puhutaan syntymättömästä elämästä, mutta lapsen syntymän jälkeen kiinnostus sammuu kuin saunalyhty. Tämän näkee nykyisen hallituksen äärioikeistolaisesta poliittisesta linjasta, jota myös kristillisdemokraatit ovat hallituspuolueena toteuttamassa.

Sinimusta hallitus aikoo leikata raa'asti koulutuksesta ja pienituloisilta. Tähän joukkoon usein kuuluu niin työssäkäyviä kuin työttömiä, yksinasuvia ja perheellisiä. Hallituksen politiikka on julmaa ja ihmisvihamielistä. Toimien myötä lapsiperheköyhyys lisääntyy ja ihmisten tulevaisuuden näkymät heikkenevät entisestään, kun yhteiskunnan turvaverkkojen rippeitäkin tuhotaan.

Kristillisdemokraatit väittävät puolustavansa kristillisyyttä ja perinteisiä perhearvoja, mutta todellisuudessa se ei edusta kuin omaa mustaa linjaansa ja puhuu muutaman vanhoilliskristityn äänellä muita vastaan.

KD:n ehdotus on osa antigender- liikkeen toimintaa ja sillä yritetään heikentää naisten ja vähemmistöjen oikeuksia. Antigender vastustaa kaikkea kehitystä eikä sille pidä antaa tilaa ollenkaan.

Toteutuessaan ehdotus olisi tuhoisa. Kolme syytä miksi:

1. Abortti on osa terveydenhuoltoa ja idea olisi, että lääkäri voisi kieltäytyä hoitamasta osaa potilaistaan. Niin ei voi tehdä. Se on ammatinvalintakysymys. Lisäksi Suomen aborttilainsäädäntö on juuri päivitetty kunnioittamaan raskaana olevan omaa tahtoa, kiitos kansalaisyhteiskunnan aktivismin. Se siis on suomalaisten vahva tahto.

2. Terveydenhuollon pitää olla saavutettavissa riippumatta asuinpaikasta. Jos lääkäri saisi kieltäytyä tekemästä raskaudenkeskeytystä, voisi Suomeen syntyä alueita, joilla abortin saaminen olisi vaikeaa tai mahdotonta.

3. Laki ja käytännön toteutus saattavat erota toisistaan, ja niistä voi syntyä porsaanreikä, joka estää abortin saamisen. Hyvä esimerkki tästä löytyy Italista, jossa laki takaa raskaudenkeskeytyksen omasta tahdosta, mutta todellisuudessa jopa 80% Italian lääkäreistä kieltäytyy abortin tekemisestä.

Punainen sateenkaari ei hyväksy tällaisia ihmisoikeuksien ja itsemääräämisoikeuden vastaisia ehdotuksia.

Me puolustamme kohdullisten oikeutta ja päätäntävaltaa omaan kehoonsa ja jokaisen oikeutta ihmisarvoiseen elämään, johon kuuluu mm. oikeus riittävään toimeentuloon, hyvä koulutus ja hyvä terveydenhuolto.

Hyvinvointialueet eivät saa tuhota hyvinvoinnin rippeitä vetoamalla esimerkiksi talouteen tai uskontoon.

Sen sijaan, että pohditaan ihmis- ja itsemääräämisoikeuden heikennyksiä, on syytä vaatia mm. hyvinvointialuiden johtajien ylisuurien palkkojen leikkaamista sekä alueiden valtionrahoituksen nostamista riittävälle tasolle.

3. marraskuuta 2023

20. elokuuta 2023

Punaisen sateenkaaren Zoom-kokous 28.8.

SKP:n hlbtqia+-työryhmä Punainen sateenkaari pitää Zoom-kokouksen maanantaina 28.8. klo 17 alkaen. Kokouksessa jutellaan Helsinki Priden kokemuksista, ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta vähemmistöjen kannalta, tulevasta toiminnasta ja mm. Tiedonantaja-festivaalista Vantaalla 18.-19.11.

Jos haluat tulla mukaan kokoukseen, laita yksityisviestiä Punaisen sateenkaaren Facebook-sivulle tai Instagram-tilille, tai sähköpostia: jiri.mantysalo@desili.fi!

26. kesäkuuta 2023

Yhdessä kaadamme vihan ja pääoman vallan

Lääke vähemmistöihin kohdistuvaan väkivaltaan ja syrjintään on kaikkea sortoa vastaan käytävän antikapitalistisen, rohkean taistelun jatkaminen, joukkoliikkeiden yhteistyö sekä sivistyksen, demokratian ja koulutuksen vahvistaminen. SKP:n Punainen sateenkaari ja Kommunistinuoret toivottavat luokkatietoista Helsinki Pride -viikkoa! Kutsumme mukaan tapahtumaamme Allianssi-talolle ja Zoomiin perjantaina 30.6. sekä blokkiimme kulkueeseen ja teltallemme Kaivopuistoon Helsingissä lauantaina 1.7.

Helsinki Pride -viikon teemana on tänä vuonna Riemu ja kapina. Tämän vuoden teemaa on pidetty monien aktivistien keskuudessa onnistuneena valintana sekä askeleena oikeaan suuntaan protestin aseman palauttamisessa osaksi Priden viettämistä. Priden ytimessä ei saa olla omahyväinen sateenkaarikapitalismi, jonka avulla isot yritykset voivat viedä huomiota pois rakenteiden muutosten tarpeesta ja jättää vähemmistöjen äänen toissijaiseksi. Pride ei saa olla tapahtuma, jolla porvarit voivat ostaa itselleen hyvää omatuntoa, näkyvyyttä ja imagonnostatusta ilman todellista sitoutumista ihmisoikeuksia edistävään yhteiskuntavastuuseen sekä omissa tuotanto- ja toimintaketjuissa tapahtuvien epäkohtien kitkemiseen.

Oikeisto halveksii ihmisoikeuksia

Sateenkaarikansaan kohdistuva väkivalta sekä vähättelevä ja alentava kommentointi osoittaa joka kerta taistelun lujittamisen tarpeellisuuden. Rakenteissa, instituutioissa ja asenteissa vihalla ja epätietoisuudella on liikaa valtaa, eikä monenlainen ihmisoikeustyö syrjintää ja epäkohtia vastaan saa riittävästi mediatilaa.

Orpon oikeistohallitus on myrkkyä ihmisoikeustyölle - uusi hallitusohjelma perustuu työläisten kyykyttämiseen ja ihmisoikeuksien vähättelyyn. Hallituspuolueiden poliitikkojen toimesta on kuultu toistuvia vähemmistöjä halventavia ulostuloja. Vähemmistöjen aseman ja oikeuksien parantaminen käy oikeiston huulilla korkeintaan silloin, kun siitä on imagollista hyötyä. Translain uudistuksesta äänestettäessä koko perussuomalaisten ryhmä ja osa kokoomuksen ryhmästä äänesti lakiuudistusta vastaan. Tätä taustaa vasten on selvää, että Helsinki Pridella oli kaikki syyt olla hyväksymättä kokoomusta tämän vuoden yhteisökumppaniksi.

Kapinan tarve ei ole poistunut

Protestia tarvitaan epäoikeudenmukaisuuden vastaiseen työhön. Lukuisissa maissa sateenkaari-ihmisten oikeus vapaaseen ja turvalliseen elämään ei toteudu rangaistuksen ja väkivallan uhan takia. Monille vähemmistöön kuuluville rakenteellinen syrjintä ja epäasiallinen kohtelu on arkipäivää myös Suomessa. Ympäri maailmaa tulee esiin monia tapauksia, joissa ihmisoikeuksien toteutuminen heikkenee ja yhteiskunnissa palataan ajassa taaksepäin. Esimerkiksi Ugandassa, Keniassa ja Ghanassa jo nykyisellään homoseksuaaliset teot ovat laittomia, mutta nyt myös homoseksuaalisuutta itsessään esitetään säädettävän laittomaksi ja rangaistavaksi.

Vastaava äärikonservatiinen suunta muuallakin osoittaa sen tosiasian, ettei mikään edistys tai voitto ole itsestäänselvä tai peruuttamaton. Jokainen askel ihmisoikeuksien, hyvinvoinnin ja seksuaaliterveyden eteen on vaatinut rohkeiden ja aktiivisten ihmisten väsymätöntä taistelua ja vaikuttamistyötä, jota on usein tehty oman hengen ollessa jatkuvasti uhattuna. Yhtä tärkeää kuin saavuttaa ensimmäiset voitot, on jatkaa kamppailua, jotta kehitys ei ottaisi takapakkia vaan etenisi uusiin saavutuksiin, laajempaan demokratiaan ja ihmisten parempaan osallisuuteen ja hyvinvointiin.

Vaikka tilanne ympäri maailmaa on vähemmistöillä ja sorretuilla vaikea, myös onnistumisia tapahtuu ja ne antavat inspiraatiota sateenkaariaktivismiin. Esimerkiksi Kuubassa astui tänä vuonna voimaan uusi perhelaki, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot ja myönsi adoptio-oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille, riippumatta siitä ovatko parit avioliitossa vai avoliitossa. Samalla esimerkiksi voittoa tavoittelematon sijaissynnytys laillistettiin. Kyseessä on Latinalaisen Amerikan edistyksellisin perhelaki.

Rauhaa ja kunnon toimeentuloa

Työ luo hyvinvointia myös sateenkaariperheeseen. Taistelu työstä ja toimeentulosta, nousseita elinkustannuksia vastaan kamppaileminen, on tänään niin ankaraa, että moni ei pysty nousemaan ja puhumaan omien oikeuksiensa puolesta. Sateenkaarevat työläiset kärsivät porvarillisessa yhteiskunnassa monenlaisesta syrjinnästä: syrjintää tapahtuu muun muassa yhteiskuntaluokan, työelämän aseman sekä seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun vuoksi. Ihminen tarvitsee perustarpeinaan työtä ja perusturvaa, kotia, koulutusta ja rauhaa.

Vasemmistolaiset ja edistykselliset voimat yhdessä voivat tarjota poliittisia avauksia ja ratkaisuja ymmärtämällä, että yhteiskunnalliset kriisit liittyvät toisiinsa: kapitalismi tuhoaa ympäristön, säätelee ihmisten suhdetta omaan itseen ja ruumiillisuuteen sekä seksuaalisuutta, hyväksikäyttää seksuaalivähemmistöjä ja muita vähemmistöjä kuten maahanmuuttajia, ruokkii kansainvälisiä sotia, jotka puolestaan pakottavat ihmisiä lähtemään omista kodeistaan. Sateenkaarevat maahanmuuttajat joutuvat moninkertaisen syrjinnän kohteeksi turvapaikka- ja pakolaisprosesseissa. Antikapitalistinen visio on välttämätön paremman tulevaisuuden luomiseksi ja perusturvan mahdollistamiseksi kaikille sekä monimuotoisuuden hyväksymiseksi kaikkialla.

Toimia!

Vaadimme epäoikeudenmukaisuuden lopettamiseksi ja kapeakatseisen ajattelun muuttamiseksi konkreettisia toimenpiteitä. Suomessa binääristen juridisten sukupuolten rinnalle on mahdollistettava juridinen muunsukupuolisuus sukupuolimerkintänä. Translain läpimeno viime hallituskaudella oli merkittävä edistysaskel, mutta uudistukseen jäi myös ongelmia. Juridisen sukupuolen vahvistaminen tulee olla mahdollista myös alaikäisille. Lisäksi 30 päivän 'harkinta-ajasta' ja yhden vahvistamisen rajasta vuodessa tulee luopua tarpeettomana ja transihmisiä loukkavana. Tarvitaan myös intersukupuolisten oikeuksia ja terveyttä tukevia toimia - kiireettömät ja kosmeettiset intersukupuolisten lasten sukupuolipiirteitä muokkaavat hoidot on lopetettava.

Etenkin sote-alalla ja oppilaitoksissa työskentelevien osaaminen seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta on turvattava. Ihmisoikeusjärjestöjen ja asiatuntijatahojen työtä on tuettava. Turvallisen tilan periaatteet on tuotava tunnetummiksi. Yhteisvertaisuustyötä on lisättävä työpaikoilla, ammattiyhdistysliikkeessä sekä syrjimätöntä kieltä on edistettävä.

Sortoa synnyttävä systeemi alas

Ajankohtaisten ja nopeampien toimien rinnalla tarvitaan laajempaa systeemiajattelua. Kaikki yhteiskunnan ilmiöt ja ongelmat kytkeytyvät laajempiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten luokkaeroihin, voittojen kasaantumiseen harvojen käsiin ja kaiken kaupallistamiseen, jotka ovat sisäänrakennettua toimintalogiikkaa kapitalistisessa järjestelmässä. Esimerkiksi eriarvoisuuden torjumisessa on huomattava, että eriarvoisuus juontuu kapitalismin luokkayhteiskunnasta, tuotantosuhteista ja tulonjaon kuiluista. Muu kuin hätäinen laastarointi vaatii systeemiin asti meneviä muutoksia. Haasteena on saada yhä useammat ihmiset ymmärtämään systeemiajattelun ja vaatimaan sen muutosta. Kommunistit toimivat sellaisen maailman puolesta, jossa solidaarisuus voittaa syrjinnän ja työväenluokka ryhtyy toimimaan yhdessä yhteisen vastustajan, kapitalismin ja rahan vallan, kaatamiseksi.

Emme saa antaa oikeistokonservatiivien viedä meiltä sitä vähää, mikä meillä jo on. Säilyttääksemme sen ja saadaksemme enemmän, tarvitsemme joukkovoimaa sekä apua enemmistöltä ja liittolaisiltamme. Aktivismia ja oikeaa tietoa asioista. Ihmisoikeuksissa ei tule ottaa peruutusaskelia. Ne eivät ole kaupan. Koskaan.

Punainen sateenkaari – SKP & Kommunistinuoret

***

SKP:n Punaisen sateenkaaren, Kommunistinuorten, Euroopan vasemmiston ja Demokraattisen sivistysliiton debatissa tartutaan siihen, kuinka eriarvoisuuden, köyhyyden, syrjinnän ja epäkohtien kitkeminen tarvitsee kapitalismin kaatamiseen tähtäävää näkökulmaa. Tapahtuma on osa Helsinki Priden vuoden 2023 virallista ohjelmistoa.

Tapahtuma on hybridi. Tervetuloa Allianssi-saliin (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki) tai etänä Zoomiin (https://us06web.zoom.us/j/83216658434) perjantaina 30.6. klo 17.30-19.30!

Esteettömyystiedot näet Priden tapahtumasivulta.

***

Tervetuloa marssimaan kommunistien ja antikapitalististen aktivistien blokkiin Helsinki Priden kulkueessa. Omat teemaan sopivat kyltit sekä SKP:n ja Kommunistinuorten tunnukset tervetulleita. Punaisen sateenkaaren blokin kokoontuminen alkaa klo 11.15 Aleksanterinpatsaalla Senaatintorilla. Kulkue lähtee liikkeelle kärjestä noin klo 12.00. Blokit on jaettu rekkojen taakse ja meidän blokkimme on osa poliittisten blokkien ryhmää, joka lähtee rekan numero 6 takaa. Olemme blokin sisällä viidensiä. Matka on pitkähkö ja sää tulee todennäköisesti olemaan kuuma. Blokissa ja kulkueessa on kuitenkin taisteluhenkinen ilmapiiri. Senaatintorilla on vesipisteitä ja vessoja.

***

Kulkue päättyy ja Pride-viikko huipentuu Helsingin Kaivopuistossa pidettävään puistojuhlaan klo 13-19. Punainen sateenkaari on mukana puistojuhlassa omalla teltallaan. Meiltä voit hankkia Tiedonantajan uusinta Pride-numeroa, marxilaista ja yhteiskunnallista kirjallisuutta, Rosa Luxemburg -paitoja sekä muuta kiinnostavaa. Myynnissä Arvo Lehtomäen suunnittelemia avaruushomoluksuskommunismista inspiroituneita upeita julisteita ja postikortteja. Jaossa myös mm. rintanappeja. Voit myös tulla suunnittelemaan omanlaisesi Pride-rintanapin ja valmistaa sen paikan päällä! Tervetuloa juttelemaan ja hengailemaan Punaisen sateenkaaren teltalle!

31. toukokuuta 2023

Punaisen sateenkaaren uudistettu logo

Uudistettu logomme on Punaisen sateenkaaren aktiivin Akira Siivosen käsialaa! Taistelevan työväenluokan nyrkki sateenkaaren väreissä. Seuraa meitä Instassa ja Facessa!

Punaisen sateenkaaren Helsinki Pride -tapahtuma 30.6.: Protestit, utopiat ja sateenkaareva kirjallisuus - Protests, utopias and rainbow litterature

Vähemmistöjen aseman edistämiseksi tarvitaan radikaalia protestia, joka syntyy rohkeiden ihmisten yhteistoiminnasta. Edistys ei toteudu itsestään vaan vaatii sinnikästä työtä politiikan, rakenteiden ja asenteiden muuttamiseksi.

SKP:n Punaisen sateenkaaren, Kommunistinuorten, Euroopan vasemmiston ja Demokraattisen sivistysliiton debatissa tartutaan siihen, kuinka eriarvoisuuden, köyhyyden, syrjinnän ja epäkohtien kitkeminen tarvitsee kapitalismin kaatamiseen tähtäävää näkökulmaa. Tapahtuma on osa Helsinki Priden vuoden 2023 virallista ohjelmistoa.

Debatti ottaa selvää utopioiden ja tulevaisuuden visioiden merkityksestä sekä pohtii mikä on sateenkaarikirjallisuuden asema yhteiskunnassa.

Tapahtuma on hybridi. Tervetuloa Allianssi-saliin (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki) tai etänä Zoomiin (https://us06web.zoom.us/j/83216658434) perjantaina 30.6. klo 17.30-19.30!

Esteettömyystiedot näet Priden tapahtumasivulta.

***

A radical protest, which is born from the cooperation of brave people, is needed in order to promote the status of minorities. Progress does not happen by itself, but requires persistent work to change politics, structures and attitudes.

The debate of Communist Party of Finland’s Red Rainbow, Communist Youth, European Left and Democratic Civic Association tackles how eradicating inequality, poverty, discrimination and grievances needs a perspective aimed at overthrowing capitalism. Event is a part of the official program of Helsinki Pride 2023.

The debate finds out about the meaning of utopias and visions of the future and considers the position of rainbow literature in society.

Event is a hybrid one. Welcome to Allianssi Hall (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki) or online to Zoom (https://us06web.zoom.us/j/83216658434) on Friday 30th June at 17.30-19.30!

In case of event's accessibility information, contact Jiri: jiri.mantysalo@desili.fi

28. kesäkuuta 2022

Punainen sateenkaari marssii lauantaina Helsinki Prideilla

 


Pride-kulkue lauantaina 2.7.2022. Punaisen sateenkaareen kokoontumispiste on perinteisesti Aleksanterin patsaalla. Nähdään siellä ja siirrytään patsaalta lähempänä lähtöaikaa meille osoitettuun blokkipaikkaan. Nähdään patsaalla viimeistään klo 11.30. 

Punaisen sateenkaaren iso banderolli Queer on kaunista, on tänä vuonna blokkimme tunnus. Tuo itse mukana SKP:n kannatuslippuja ja muita poliittisia blokkiimme sopivia tunnuksia. Kulkue lähtee klo 12.00 Saavumme Kaivopuistoon 13.00 alkaen Kulkueen pituus 2,8 k. 

Vinkki: Ennen kokoontumista (alkaen klo 10.00) voi käydä tutustumassa JP Väisäsen, Heidi Linsenin ja Veera Kontulan taidenäyttelyyn ”Kohtaamisia” kaupungintalon aulassa.

Kulkueen reitti: Senaatintori > Aleksanterinkatu > Mannerheimintie > Eteläesplanadi > Unioninkatu > Eteläinen Makasiinikatu > Kasarmikatu > Neitsytpolku > Kaivopuisto.

Kulkue tulee muodostumaan tänä vuonna 14 rekasta ja 105 ennakkoon ilmoittautuneesta ryhmästä, organisaatiosta ja yrityksestä. Joukkoon tulee tottakai liittymään paikan päällä tuhansia henkilöitä, jotka eivät ole ilmoittautuneet kulkueeseen etukäteen. Helsinki Pride tiedottajan mukaan kulkueen osallistujamäärä on tänä vuonna taas suurempi kuin koskaan aiemmin.

Punainen sateenkaari Pride-blokki 2022

Blokit: 0. Helsinki Pride yhteisön hallitus 1. Sateenkaarijärjestöt 2. Nuorten Pride 3. Perheet 4. Ihmisoikeusjärjestöt 5. Yritykset 6. Etujärjestöt 7. Opiskelijat 8. Kulttuuri 9. Urheilu 10. Poliittiset 11. Isot yhteiskunnalliset toimijat 12. Pienet järjestöt 13. Ystävät 14. Paikan päällä mukaan liittyvät

Punaisen sateenkaaren blokin numero on 10 ja kuulumme blokkiin nimeltä POLIITTISET

Senaatintorilla on ennen kulkueen starttia vesipiste, infopiste ja bajamajat.

Queer on kaunista

Queer tarkoittaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin identifioituvaa ihmistä ja viestii ajatusmallista, jossa kyseenalaistetaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja. 

Kyseenalaistaminen sopii hyvin Punaisen sateenkaaren tehtäväksi. Sukupuoli ja seksuaalisuuden rakenteiden lisäksi kyseenalaistamme yhteiskuntarakenteita ja vallankäyttöä.

Kannamme kulkueessa meille ennestään tuttua banderollia ”Queer on kaunista – Punainen sateenkaari (SKP)” Slogan on meidän sateenkaariversio mustien vapaustaistelusta ja on solidaarinen Black Lives matter -liikkeelle, joka taistelee mustien ihmisten kokemaa rasismia, syrjintää ja eriarvoisuutta vastaan.

Tule mukaan Punaisen sateenkaaren Pride-blokkiin ravistelemaan konservatiiveja suomalaisia sukupuoli- ja seksuaaliasenteita sekä antamaan kyytiä kapitalismille ja sen epäkohdille kuten queerfobiat, rasismi, militarismi, ympäristökriisi ja ihmisten epätasa-arvo.

Lisätietoja 050 5738598 (JP)